Background Image
Table of Contents Table of Contents
Previous Page  129 / 208 Next Page
Basic version Information
Show Menu
Previous Page 129 / 208 Next Page
Page Background

129

Lapalivo

Erähänä šulakuun aurinkoisena päivänä kaččelin tuntikaupal­

la harakan pešän rakentamista tai lienöykö še ollun vain šuurta

remonttie. Hankien kiilto koški šilmih ta kiimapukuni, metallinkiil­

toni pöyhistelijä hyppi kovettunehella lumella. Še ečči mielehisie

koivuloista tipahtanehie varpoja ta kisko niitä lumešta, nehän oli

jiävytty hankeh kiini. Repi varvan lumešta, pyöritteli šitä, otti kap­

palehen, kohosi kiirehešti šiipilöilläh ta vei pešäh, toisinah melkoni

karahka poikkipuolin n’okašša. Muhahtelin šitä mänyö kačellešša,

jotta ainaki tuota rakennušainehta riittäy. Eikä rakentaja näyttän,

näin šyrjäštä kaččuon, olovan kovin vuativaini rakennušainehih nä­

hen.

A kun pešä on aina vuorattu šavella ta šen piällä vielä pehmie

heinänvaršista tai juurikuituloista luajittu alušta, en tovella kä­

sitä mistä še šuau šavie, šentäh, jotta šehän muniu jo viimeistäh

oraškuun alkupuolella, konša lumikana ei ole vielä kaikkielta šulan

ta mua on jiäššä.

Joka tapahukšešša šen pešän rakentamispuuhat ollah lyštikäštä

kačeltavua, varšinki kun muita touhuojie ei vielä ole, luonnošša on

hil’l’aista. Tuulen iäntä ei ole järvellä eikä puissa. Ičeki harakka

on šilloin erikoisen umpišuini, poikkeukšellisen hil’l’ani. Ei kuulu

šen tavallista, yksimittaista rähinyä niin kuin kaikkina muina vuu­

vvenaikoina.

Tiesin varmašti šen pešän paikan. Pešä oli melko šuurešša, eri­

koisen tuuhiešša ta okšikkahašša männyššä, melkein šen latvašša.

Šiinä še oli ollun jo monta vuotta. Mänty oli niin tuuhie, jotta ei

pešyä näkyn yhtänä puun juurelta. Vain kierrellen loitompana

ympäri puuta näin šen rišukašan erähältä kantilta. Männyn ympä­

rillä kašvo pitkie tuuheita kuušie. Hyvin še oli pešäh peittän.

Nyt šulakuušša, kun šillä oli kaveri, harakka niin kuin kehahteli

ta leuhki rohkeuttah šillä: ”Niätkö, näin mie”. Še lenteli ihan lähel­

lä mökkie, käveli mahtavoijen pihamualla muutoman metrin piäššä

ikkunoista. Šiitä še viuhahti ikkunan ieššä olovalla lintulauvalla ta

šieppasi šuuren kappalehen tijasilla viemyäni margariinie. Tämä

hävittömyyš alko milma jo šiännyttyä. Vain toisualta tuli mieleh,

jotta eiköhän pitäis luatie vähän loitommakši mökistä toini lintulau­

ta vartavaššen harakalla ta kantua šinne kaikki ruuvvanjättiet. Kun