Background Image
Table of Contents Table of Contents
Previous Page  127 / 208 Next Page
Basic version Information
Show Menu
Previous Page 127 / 208 Next Page
Page Background

127

Lapalivo

lapalivo. Kun meččäh tahi järvirannalla ilmeštyy mimmoninih ruato

olkah še šuuri taikka pieni, kelvottoman mečäštäjän huavottama

ta huavoihis kuollut riištaeläin tai lintu, tai vaikkapa vejen hylky­

ämä, rantah ajautunut kuollut kala, harakka kyllä ilmottau šiitä

enšimmäisenä kaikilla mečän eläjillä rähisevällä nakrullah ta on

šamoin enšimmäisenä šen kimpušša. Vašta šen jälkeh ilmeššytäh

šiih korpit, repo tai muut pevot ta ajetah armotta rähisijä tieheš.

Ulkonävöltäh tätä kirjavua otušta vois pityä kaunehena lin­

tuna. Šen lumivalkie ta huohtavan šinimušta puku eleyttäy

erikoisešti hämäryä šyyšmaiselmua. Šamoin kuin šen liikkehet,

reippahat kumartelut ta liepšahtelijat lentoliikkehet. Tuntuu

šiltäki, jotta še on mahottoman pitkähäntäni vesselä veitikkä.

Šen puvun tummat ošat ollah väriltäh moniläikähtelevie. Voit

olla, jotta šiksi šen korevuš on piäššyn šeppienki rauvankäsit­

telyn termiksi — joššai vaihiešša karaistava luja rauta on «ha­

rakan šulalla». Lappalainiki kehahtau harakkua ikävän talven

läheštyöissä: kaikki muut linnut jätetäh miät, variksetki, vain

harakka jiäy meijän kera šynkäkši šykyšykši ta pimiekši talvekši.

Kanšan šananparrešša kuiteinki šanotah, jotta hyvä lintu še on

harakkaki, kun šitä harvoin näköy.

Monista lintuloista šyntynehistä arvautukšista eräš on täm­

möni: ”Muššempi nokie, valkiempi vitie, korkiempi kotua, mata­

lampi rekie”.

Niin, jotta onhan še huomijon arvoni otuš ta pakko še on huo­

mataki. Lisyäsin puoleštani, jotta kaunehekši šanosin šitä vain loit­

tuota nähtynä. Läheltä še on mieleštäni ilettävän näköni. Varšinki

šen turparuštinki.

Šuhtehellisen pieneššä piäššä on šuuri n’okan kolhu, kuin kai­

killa varislintuloilla. Ta šiitä šilmät, ne on tovella šen «šielun peili».

Niissä kuvaštuu šelväšti koko otukšen ulkonäkö. Kun še n’okkiu mis­

sänih kuatopaikalla ruuvvan jätteitä, šiinä šen šilmissä näkyy hyvin

rosvon luonto, kavaluuš ta hävittömyyš. Ruokua še ahmiu, kuin am­

mattirosvo ainaki ta vilahukšella kačahtelou yhtämittua ympärilläh,

šilmät kurkissellah ta myllähelläh joka šuuntah. Tätä kačellešša tun­

tuu ihan mielie viäntelövän. Ajattelen, jotta još kennih on kerranki

nähnyn ta šeurannun tätä mänyö läheltä, hiän on miun kera šamua