Background Image
Table of Contents Table of Contents
Previous Page  122 / 208 Next Page
Basic version Information
Show Menu
Previous Page 122 / 208 Next Page
Page Background

122

Pekka Perttu

varšinki toisie lintuja šekä niijen pešie ta poikovehta kohti. Enšiksi

še on pitkäikäsin kaikista muajilman lintuloista. Tietokirjojen mu­

kah še eläy 100—150 vuotta. Pitkäikäisyyvven tunnuškuva. Ta

šama korppi, mi pitäy šilmällä korkien männyn latvašta šiun tou­

huja mökkis venehvalkamošša, on nähnyn šekä tuattoš, jotta ukkoš

touhuja. Ta šen muisti ei petä konšana.

Kuulusa on korppi šamoin šiitäki, jotta še on Karjalašša kaik­

kein aikasin pešijä, još ei oteta lukuh muista lintuloista kokonah

eruojua käpylintuo, mi muniu kaikkein äkeimpien talvipakkasi­

en aikana. Korpin kiimakisat aletah jo tuiskukuušša ta muninta

šulakuun alkupuoliskolla, konša meilä, varšinki pohjoispiirilöissä

on vielä liikkumattomat hanket.

Korpin kiimakisat ollah aivan eriskummaliset. Olen onnistun

näkömäh šitä vaikuttavua näytöštä kakši kertua elämäššäni: pikku­

poikana Köynäšvuaran pohjoisrintien piällä ta toisen kerran šiinä

kymmenisen vuotta takaperin Petroskoin lähellä, Ankkajärven ji­

ällä (homselkäläisien mukah järven nimi on Ankiejärvi). Šitä len­

tokyvyn šuoritušta erämuan piällä kevyäsen vivahtavan šalon

hankimaiselmašša on tovellamieltä ylentävä tapahtuma. Korppipari

mutkittelou liitolentuo korkiella ilmašša heliešti klonkkuon, ta šiitä

linnut äkkie kirvotah tunteissah šuorah valkieta muata kohti mel­

kein ummešša šiivin, kuni aivan viime hetkellä kimpaissah ylöš vie­

rekkäh šiivet ummešša. Šiinä on äkkiheittoja ylöš, alaš ta šivuloilla,

jyrkkie mutkie ta kuperkeikkuja, ta koko ajan ne ollah noin metrin

piäššä toisistah. Tuntuu niin, kuin ne ois šivottu toisihis millänih

näkymättömällä nauhalla, niin tarkkah ne matkittih toiseh liikke­

hie. Lopukši ne tupšahetah rinnakkah lumikentällä, missä kiima­

mänöt

jatutah.

Väitetäh, jotta harva ihmini on piäššyn näkömäh korppien lem­

menleikkijä muašša. Vain miula on šattun šemmoni onnenpotkahuš,

jotta olen nähnyn niitäki ylempänä mainiččomani järven jiällä.

Oli lumišatieni päivä tuiskukuun lopulla. Hil’l’aista ta tyhjyä

koko miän huvilakyläššä, olin šielä yksin. Yhtäkkie kuin taivahašta

olis tipahtan jiällä korppipari, kumpasilla šiäštä huolimatta oli

mieleššä kevyäset meininkit. Ne istuuvvuttih vaššakkah jiällä noin

šylen piäššä toisistah ta šiinä minuutti välie hypähettih mäne tiijä