Антология современной национальной литературы Карелии

- 116 - HUONDESVERO Kaikin istuttih stolas: muamo, tuatto, buabo, died’oi da In’a. Stolan piäs kokotti suurimaha — samvuaru. Se pöhkittii savuu. Buabo otti päčis kartohkupuan da mal’l’an maiduo. Häi kyzyi In’al: — Tahtotgo kettumaiduo? Se tottu oli, gu kettu rouno. Raudazes mal’l’as päčis olles maido päivityi — sen piäle rodih keldaine kate. Suvaičči toi- nah In’a mostu maiduo. Buabo sanoi, ken juonnou maiduo, sil hambahat roitah valgiet, gu maido rouno. Joga kerdua maiduo juoduu In’a juoksi zirkalolluo, avai suun da tarkah kačoi ham- bahii — jogo vallettih. Muitegi In’a suvaiččis maiduo, ei vai hambahien valgevuon periä. Maido oli magei, razvaine, gu oli lypsetty omas Marta - lehmäs. Marta kylläl söi kezäl nezeviä heiniä pellol, sendäh hänen maido oli magei, ei gu laukas myödävy. LAPSUKKAINE In’an muamal jo kodvan aigua oli suuri vačču. Ezmäi In’a duumaičči, se on piirualoin täh. Buabo pastoi magiedu kouh- kijastu kartohkupyöröidy da muamo ylen äijäl niidy suvaičči. Yhtelläh mama sellitti In’ale: — Minul vačas oli pieni lapsuine. Nygöi häi on vie pikkarai- ne. Yhtelläh häi kazvau ylen terväh. Hedi lapsukkaine rodieu jo vägi suureččaine da hänel rodieu vähä tilua vačas. Silloi häi rubieu puaššimahes iäres vačaspäi. Sit minä lähten bol’niččah da vračat otetah lapsi iäres vačaspäi. In’a muaman sanoi ei äijäl uskonuh. Kuibo se voibi olla —